VR-Yhtymä Oy:n, eli aikaisemman Valtionrautateiden juhlavuosi on käynnissä. 150 vuoden ikä on kunnioitettava, ja ilmeisesti ikä ei tule yksin - VR on alkanut kärsiä yhä suuremmissa määrin myöhästelyistä.
Juhlavuoden kunniaksi olen matkustanut erityisen paljon junalla. Kymmenestä kaukoliikenteen matkasta, jotka olen jo ehtinyt tämän vuoden aikana tekemään, yksikään ei ole ollut aikataulussaan. On surullista huomata, kuinka ihmisten into matkustaa joukkoliikenteellä hupenee. Kukaan ei pidä pakkasessa seisomisesta, odottelusta ja ainaisesta epävarmuudesta. Kaukoliikenteen lisäksi myös lähiliikenne on toiminut kaikkea muuta kuin luotettavasti!
Syitä ainaisiin myöhästymisiin on monenlaisia: milloin on talvi, milloin kevät, kesä tai syksy. Kaikki kelpaa! Lumen tulo talvella voi olla Suomen olosuhteissa yllättävää, mutta vielä hurjempaa on se, että talvella voi olla pakkasta! Aina syitä myöhästymisiin ei edes kerrota. Esimerkkinä tästä juna, jonka kyydissä tälläkin hetkellä istun.
VR yhtiöitettiin vuonna 1995. Nimeltä mainitsemattoman, yli 30 vuotta VR:llä työskennelleen konduktöörin mukaan, työn ilo katosi silloin. Junat ovat myöhässä, palvelun tuottamisen sijaan keskitytään tehokkuuteen ja säästöihin. Matkustajien viha VR:ää kohtaan purkautuu valitettavan usein konduktööreihin.
Mitä pitäisi tehdä? VR on monopoliasemassa oleva valtionyhtiö. Monopoliasemaa voi lähinnä perustella sillä, että kun valtio hallinnoi rautatieliikennettä, palveluiden saanti ja kattavuus on turvattu. Palvelun tuottamisen tulisi olla keskiössä, eikä varsinaiseen voiton tavoitteluun ole tarvetta.
Vilkaisu VR:n nettisivuille http://www.vr-konserni.fi/fi/index/vr_konserni_2/Konserniesittely/Arvot.html riittää kumoamaan edellä mainitut perusteet. VR:n liiketoimintaa ajavat selkeät tulostavoitteet. Huonon palvelun ja myöhästelevien junien vuoksi on hyvin vaikea enää perustella VR:n monopoliasemaa. Junaliikenne tulisi avata kilpailulle. Kilpailijat joutuisivat panostamaan palvelun luotettavuuteen ja laatuun. VR:llä paineita tähän ei ole, koska uhkaa kilpailusta ei synny.
Mikäli VR mielii säilyttävänsä monopoliaseman rautatieliikenteessä, sen olisi selkeästi muutettava toimintansa tavoitteita. Palveluiden tuottamisen tulisi olla ensisijainen tavoite ja voiton tavoittelulle ei tulisi olla sijaa. Mikäli toiminnot ovat hyvät ja asiakassuhteet kunnossa, voiton kertymiselle ei ole esteitä.
Myöskään miljoonabonukset yhtiön johdolle eivät ole perusteltuja. Palveluiden heikentämisen ja henkilöstön määrän karsimisen ei luulisi olevan bonuksien myöntämisen edellytyksiä.
Vaan mitä tulevaisuudessa? VR150.fi luo lennokkaan kuvan rautatieliikenteen tulevaisuudesta. Siinä ei kuitenkaan mainita, surullista kylläkin, sanaakaan siitä kuinka tulevaisuuden junat olisivat aina ajoissa. Tehostaminen sen sijaan on viety loppuun saakka - asiakaspalvelua ei olisi enää olemassakaan, vaan kaikki toiminnot olisi automatisoitu. Hienoa VR! Ja Onnea!
maanantai 27. helmikuuta 2012
torstai 16. helmikuuta 2012
Kuntien asemasta Suomessa
Hallitus on julkaissut uuden kuntakarttansa, joka jakaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Enimmäkseen kuitenkin vastaan. On mielenkiintoista, kuinka kuntien pakkoliitoksia perustellaan kuntien kyvyttömyydellä suoriutua palveluiden tuotannosta tulevaisuudessa. Lisäksi on kiinnitetty huomiota tulevaisuuden kuntaveroprosenttien nousupaineisiin.
Molemmat näistä asioista ovat sinänsä totta, mutta mielestäni ennen kuin voidaan pakottaa kunnat liitoksiin, pitäisi myös syvällisemmin tarkastella ongelmien syitä.
Valtio on vuosien saatossa siirtänyt kuntien hoidettavaksi lukuisia alunperin omia tehtäviään. Samalla luvatut valtionosuuksien lisäykset ovat kuitenkin jääneet lyhytaikaisiksi seuranneiden säästötoimenpiteiden ja leikkauksien seurauksena. Tästä tietysti seuraa paineita kunnallisveron nostoon, kuten jo suurella osalla paikkakunnista onkin tapahtunut. Kunnat ovat jääneet oman onnensa nojaan valtion ulkoistaessa vastuunsa. Nyt lääkkeenä tarjotaan pakkoliitoksia.
Siirtyminen tasaveron suuntaan johtaa yhteiskunnan eriarvoistumiseen. Hallitus on onnistunut vuosien saatossa hivuttamaan tätä epäsuoraa tasaverokehitystä yhteiskuntaamme, eikä media ole suuremmin älähtänyt. Kuinka kauan annamme kehityksen jatkua? Vastakkain ovat kansalaisten oikeus valita asuinpaikkansa itse ja saada palveluita tällä alueella, sekä hallituksen pyrkimys siirtää maaseudun ihmiset suuriin kasvukeskuksiin ja kuntakeskittymiin. Huomattava on myös, ettei suurten keskittymien taloudellisesta, eikä varsinkaan yhteiskunnallisesta tehokkuudesta ole mitään takeita.
Ehdotankin keskusteluun tuotavaksi seuraavaa ehdotusta: poistetaan kunnallisverot koko maasta ja ohjataan valtion tuloverosta tuntuvat osuudet kuntien käyttöön. Vastaavasti valtion tuloveroa pitäisi nostaa, jotta kokonaisverokanta ei pienenisi. Kuntien valtionosuudet tulisi jakaa kuntien tarpeiden perusteella siten, että väkimäärä, ikärakenne ja muut seikat otettaisiin huomioon. Paikallisdemokratia säilyisi, kun rahankäytöstä päätettäisiin edelleen kunnissa. Tämän jälkeen voitaisiin aloittaa järkevä keskustelu siitä, onko liitoksia edessä.
Mikäli päätöksiä haja-asutusalueiden "purkamisesta" tehdään, päätöksenteon pitäisi olla läpinäkyvää, ja kansalaisilla tulisi olla aito mahdollisuus vaikuttaa asiaan jo prosessin aikana.
Molemmat näistä asioista ovat sinänsä totta, mutta mielestäni ennen kuin voidaan pakottaa kunnat liitoksiin, pitäisi myös syvällisemmin tarkastella ongelmien syitä.
Valtio on vuosien saatossa siirtänyt kuntien hoidettavaksi lukuisia alunperin omia tehtäviään. Samalla luvatut valtionosuuksien lisäykset ovat kuitenkin jääneet lyhytaikaisiksi seuranneiden säästötoimenpiteiden ja leikkauksien seurauksena. Tästä tietysti seuraa paineita kunnallisveron nostoon, kuten jo suurella osalla paikkakunnista onkin tapahtunut. Kunnat ovat jääneet oman onnensa nojaan valtion ulkoistaessa vastuunsa. Nyt lääkkeenä tarjotaan pakkoliitoksia.
Siirtyminen tasaveron suuntaan johtaa yhteiskunnan eriarvoistumiseen. Hallitus on onnistunut vuosien saatossa hivuttamaan tätä epäsuoraa tasaverokehitystä yhteiskuntaamme, eikä media ole suuremmin älähtänyt. Kuinka kauan annamme kehityksen jatkua? Vastakkain ovat kansalaisten oikeus valita asuinpaikkansa itse ja saada palveluita tällä alueella, sekä hallituksen pyrkimys siirtää maaseudun ihmiset suuriin kasvukeskuksiin ja kuntakeskittymiin. Huomattava on myös, ettei suurten keskittymien taloudellisesta, eikä varsinkaan yhteiskunnallisesta tehokkuudesta ole mitään takeita.
Ehdotankin keskusteluun tuotavaksi seuraavaa ehdotusta: poistetaan kunnallisverot koko maasta ja ohjataan valtion tuloverosta tuntuvat osuudet kuntien käyttöön. Vastaavasti valtion tuloveroa pitäisi nostaa, jotta kokonaisverokanta ei pienenisi. Kuntien valtionosuudet tulisi jakaa kuntien tarpeiden perusteella siten, että väkimäärä, ikärakenne ja muut seikat otettaisiin huomioon. Paikallisdemokratia säilyisi, kun rahankäytöstä päätettäisiin edelleen kunnissa. Tämän jälkeen voitaisiin aloittaa järkevä keskustelu siitä, onko liitoksia edessä.
Mikäli päätöksiä haja-asutusalueiden "purkamisesta" tehdään, päätöksenteon pitäisi olla läpinäkyvää, ja kansalaisilla tulisi olla aito mahdollisuus vaikuttaa asiaan jo prosessin aikana.
tiistai 14. helmikuuta 2012
EU ja velkakriisi
Aikaa edellisen blogitekstini kirjoittamisesta on jo vierähtänyt reippaasti. Nyt mieleni tekee kuitenkin tarttua yhteen ajankohtaiseen aiheeseen, eli tarkemmin sanottuna EU:n velkakriisiin.
On käsittämätöntä, kuinka tähän pisteeseen on tultu. Kreikan holtiton ylivelkaantuminen ja ahneiden pankkiireiden hillitön voitonjano ovat ajaneet Euroopan talouden kestämättömään tilanteeseen. Nyt rakennetut pelastuspaketit eivät näytä pelastavan kuin Saksan ja Ranskan pankit. Puhe Kreikan pelastamisesta on poliittista puppua, jonka avulla Merkel ja Sarkozy ovat onnistuneet puijaamaan muut euromaat pelastuspakettien taakse. Tilanne pistää miettimään, että mitä muiden euromaiden poliitikot tästä hyötyvät? Italia ja Espanja tietysti toivat pelastusta mahdollisiin omiin laajeneviin kriiseihinsä.
Maallikon päähän on vaikeaa istuttaa ajatusta, jonka mukaan velan voisi maksaa pois velalla. Surullisia tarinoita velkavankeuteen joutuneista pikavipinottajista on kuultu mediasta jo liikaakin, ja vaikka euromaiden, IMF:n ja EKP:n Kreikalle myöntämät luotot eivät pikavippeihin suoraan rinnastukaan, on tilanne hälyttävä. Euromaat ovat ajautuneet pelastuspakettien laatimiseen epärealistisen optimistisella käsityksellä Kreikan kansantalouden kasvusta ja muiden maiden leväperäisestä (ja jatkossakin Kreikalle myönteisestä) luotonannosta. Tosiasia kuitenkin on, että Kreikan bruttokansantuote jatkaa supistumistaan, eikä kasvusta ole lähitulevaisuudessa tietoakaan. Leikkauslistat eivät tätä tavoitetta ainakaan auta.
Entä sitten kreikkalaisten halukkuus lainanmaksuun? Mielestäni on ilmeistä, että kreikkalaisilla ei ole edes halua maksaa lainoja takaisin. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta korruptoituneet poliitikot ovat syyllisiä holtittomaan lainanottoon, ja kansalaiset laitetaan maksumiehiksi. Ero sotakorvauksia maksaneisiin suomalaisiin on huomattava!
Mitkä sitten ovat todellisina motiiveina Kreikan lainoittamiseen? Vaikeaa sanoa, mutta ensimmäisenä mieleeni tulee, ettei ainakaan Kreikan pelastaminen. Kreikan lainojen sijoittajavastuu ulkoistetaan eurooppalaisille veronmaksajille, minkä jälkeen Kreikka laitetaan velkajärjestelyyn ja luottotappiot realisoituvat EU-kansalaisten niskaan. Saksalaiset ja ranskalaiset pankit pelastuvat, mutta mitä jää jäljelle? Uhkana on moraalinen rappio pankkitoiminnassa ja taas kerran todistus EU:n epäonnistumisesta instituutiona: omia sääntöjä ei taaskaan noudatettu.
Kaiken tämän jälkeen herää kysymys, miksi eurooppalaisten veronmaksajien pitäisi pelastaa Saksan ja Ranskan pankit? Pankkien kaatumisen tai pikemminkin mahdollisen pääomittamise vaikutus luottomarkkinoihin on tuskin yhtä tuntuva kuin Lehman Brothersin kanssa, koska kuten päivän Hesarissa mainittiin, Lehman Brothersin kaatumista ei odottanut kukaan, kun taas vain harva enää aidosti uskoo Kreikan selviytymiseen. Olisi mukavaa tietää, mikä sai kaikki euromaat taipumaan hätärahoituksen kannalle. Oliko taustalla todellinen pelko Euroopan tuhosta kreikan kaatuessa, vaiko yksinkertaisesti naiivi ajattelu hyvän EU-jäsenen maineen säilyttämisestä? Olipa taustalla mitä motiiveja tahansa, olisi ehdottoman tärkeää, että tehdyt virheet kyettäisiin korjaamaan tulevaisuuden toimintatapoja muuttamalla.
Mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä? Mielestäni ainoa oikea ratkaisu on Kreikan erottaminen eurosta, velkajärjestely ja liian merkittäviä luottotappioita kärsineiden pankkien kansallinen pääomittaminen. Kunkin maan tehtävä EU:ssa ja eurossa on hoitaa oma taloutensa siten, että unionin vaatimukset vakaudesta täytetään.
En kannata EU:n liittovaltiokehitystä, mutta mielestäni tärkeää olisi saada tuntuvat sanktiot yhteisten sääntöjen rikkojille. Nämä sanktiot eivät saisi olla tiukan taloudellisia, kuten Kreikan tapauksessa: maan kipristellessä velkojiensa armoilla ylimitoitetut säästötoimenpiteet eivät ainakaan auta BKT:n kasvattamisessa. Mielestäni sopivia sanktioita olisivat sääntöjä räikeästi rikkoneiden valtioiden saama varoitus, sen jälkeinen määräaikainen erottaminen eurosta, ja lopulta pysyvä erottaminen, mikäli todellisia ja tuloksellisesti näkyviä muutoksia taloudenpidossa ei tapahdu. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että EU- ja eurojäsenyyden kriteerien olisi jälleen täytyttyvä.
On käsittämätöntä, kuinka tähän pisteeseen on tultu. Kreikan holtiton ylivelkaantuminen ja ahneiden pankkiireiden hillitön voitonjano ovat ajaneet Euroopan talouden kestämättömään tilanteeseen. Nyt rakennetut pelastuspaketit eivät näytä pelastavan kuin Saksan ja Ranskan pankit. Puhe Kreikan pelastamisesta on poliittista puppua, jonka avulla Merkel ja Sarkozy ovat onnistuneet puijaamaan muut euromaat pelastuspakettien taakse. Tilanne pistää miettimään, että mitä muiden euromaiden poliitikot tästä hyötyvät? Italia ja Espanja tietysti toivat pelastusta mahdollisiin omiin laajeneviin kriiseihinsä.
Maallikon päähän on vaikeaa istuttaa ajatusta, jonka mukaan velan voisi maksaa pois velalla. Surullisia tarinoita velkavankeuteen joutuneista pikavipinottajista on kuultu mediasta jo liikaakin, ja vaikka euromaiden, IMF:n ja EKP:n Kreikalle myöntämät luotot eivät pikavippeihin suoraan rinnastukaan, on tilanne hälyttävä. Euromaat ovat ajautuneet pelastuspakettien laatimiseen epärealistisen optimistisella käsityksellä Kreikan kansantalouden kasvusta ja muiden maiden leväperäisestä (ja jatkossakin Kreikalle myönteisestä) luotonannosta. Tosiasia kuitenkin on, että Kreikan bruttokansantuote jatkaa supistumistaan, eikä kasvusta ole lähitulevaisuudessa tietoakaan. Leikkauslistat eivät tätä tavoitetta ainakaan auta.
Entä sitten kreikkalaisten halukkuus lainanmaksuun? Mielestäni on ilmeistä, että kreikkalaisilla ei ole edes halua maksaa lainoja takaisin. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta korruptoituneet poliitikot ovat syyllisiä holtittomaan lainanottoon, ja kansalaiset laitetaan maksumiehiksi. Ero sotakorvauksia maksaneisiin suomalaisiin on huomattava!
Mitkä sitten ovat todellisina motiiveina Kreikan lainoittamiseen? Vaikeaa sanoa, mutta ensimmäisenä mieleeni tulee, ettei ainakaan Kreikan pelastaminen. Kreikan lainojen sijoittajavastuu ulkoistetaan eurooppalaisille veronmaksajille, minkä jälkeen Kreikka laitetaan velkajärjestelyyn ja luottotappiot realisoituvat EU-kansalaisten niskaan. Saksalaiset ja ranskalaiset pankit pelastuvat, mutta mitä jää jäljelle? Uhkana on moraalinen rappio pankkitoiminnassa ja taas kerran todistus EU:n epäonnistumisesta instituutiona: omia sääntöjä ei taaskaan noudatettu.
Kaiken tämän jälkeen herää kysymys, miksi eurooppalaisten veronmaksajien pitäisi pelastaa Saksan ja Ranskan pankit? Pankkien kaatumisen tai pikemminkin mahdollisen pääomittamise vaikutus luottomarkkinoihin on tuskin yhtä tuntuva kuin Lehman Brothersin kanssa, koska kuten päivän Hesarissa mainittiin, Lehman Brothersin kaatumista ei odottanut kukaan, kun taas vain harva enää aidosti uskoo Kreikan selviytymiseen. Olisi mukavaa tietää, mikä sai kaikki euromaat taipumaan hätärahoituksen kannalle. Oliko taustalla todellinen pelko Euroopan tuhosta kreikan kaatuessa, vaiko yksinkertaisesti naiivi ajattelu hyvän EU-jäsenen maineen säilyttämisestä? Olipa taustalla mitä motiiveja tahansa, olisi ehdottoman tärkeää, että tehdyt virheet kyettäisiin korjaamaan tulevaisuuden toimintatapoja muuttamalla.
Mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä? Mielestäni ainoa oikea ratkaisu on Kreikan erottaminen eurosta, velkajärjestely ja liian merkittäviä luottotappioita kärsineiden pankkien kansallinen pääomittaminen. Kunkin maan tehtävä EU:ssa ja eurossa on hoitaa oma taloutensa siten, että unionin vaatimukset vakaudesta täytetään.
En kannata EU:n liittovaltiokehitystä, mutta mielestäni tärkeää olisi saada tuntuvat sanktiot yhteisten sääntöjen rikkojille. Nämä sanktiot eivät saisi olla tiukan taloudellisia, kuten Kreikan tapauksessa: maan kipristellessä velkojiensa armoilla ylimitoitetut säästötoimenpiteet eivät ainakaan auta BKT:n kasvattamisessa. Mielestäni sopivia sanktioita olisivat sääntöjä räikeästi rikkoneiden valtioiden saama varoitus, sen jälkeinen määräaikainen erottaminen eurosta, ja lopulta pysyvä erottaminen, mikäli todellisia ja tuloksellisesti näkyviä muutoksia taloudenpidossa ei tapahdu. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että EU- ja eurojäsenyyden kriteerien olisi jälleen täytyttyvä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
