Opiskelun hinta

Opiskelun maksuttomuus on minusta tärkeä asia. Kuten suurin osa suomalaisista, olen minäkin sitä mieltä, että opintolainan ottaminen opintojen maksua varten (tai mahdollinen jälkikäteen maksaminen opinnoista) olisi vaikea tilanne opiskelijalle. Toisaalta ymmärrän ongelman ns. elämäntapaopiskelijoiden osalta. On mielestäni väärin opiskella tusinakaupalla läpi tutkintoja, joista ei myöhemmin edes aio välttämättä hyötyä. Näitä opiskelijoita on kuitenkin onneksi vähän.

Kun nyt pohditaan mahdollisia maksuja, haluaisin korostaa järkevän ja kaikkia tyydyttävän ratkaisun löytämistä. Mielestäni ensimmäisen tutkinnon suorittamisen tulisi olla maksutonta. Korkeintaan aikasuosituksiin tulisi puuttua. Esimerkiksi viiden vuoden maisteriopintojen suorituksen venyessä yli kuuteen vuoteen, voitaisiin keskustella opintojen maksullisuudesta siitä eteenpäin. En tosin tiedä, kuinka nykyjärjestelmä ottaa huomioon esimerkiksi äitiysloman keskellä opiskeluja, mutta tällaisissa tapauksissa pitäisi olla mahdollisuus opintojen pidentymiseen, kuitenkin kohtuuajassa valmistuen. Tiukennukset yliopistojen ”aikarajoihin” toisivat vaikeuksia myös esimerkiksi urheilijoille. Heidänkin asemaansa tulisi pohtia.

Jos joskus tulevaisuudessa kävisi niin, että vain yhden tutkinnon suorittaminen olisi mahdollista maksutta, seuraisi siitäkin ongelmia. Kärsijöinä olisivat ne opiskelijat, jotka lukion jälkeen hakevat opiskelemaan, mutta eivät pääse haluamaansa paikkaan ensi yrittämällä. Itsekin olen uusi ylioppilas, jolla on haku edessään tänä keväänä. Jos en pääse haluamaani paikkaan sisälle ensimmäisellä yrittämällä, menen opiskelemaan jotakin muuta siksi aikaa. Syksyn ylioppilaana tiedän, mitä välivuoden pitäminen käytännössä merkitsee. Se on henkisesti hyvin rankkaa aikaa. Haluan varmistua siitä, että minulla on ensi syksynä edes jokin opiskelupaikka. Ainahan opiskelusta on hyötyä.

Vaarana on myös, että jos opiskelijan on päästävä ensimmäisellä kerralla sisään, eikä hän saa opiskelupaikkaa useista yrityksistään huolimatta, hän saattaa syrjäytyä. Väliinputoajan asema on synkkä, varsinkin jos hän pelkää kokeilla itseään vähemmän kiinnostavaa tutkintoa ja jää vain kotiin viettääkseen useita yhteiskunnallemme työllisyyden kannalta kenties kalliita välivuosia.. Toisaalta tässäkin logiikassa on oma ongelmansa: jos on mahdollista opiskella useita aloja, nykyiset ongelmat eivät poistu. On siis mietittävä, mikä on mielekkään opiskelupaikan itseisarvo. Toisille aloille pääseminen on vaikeampaa kuin toisille. Tavallaan voisi ajatella, että oikeustieteelliseen pyrkivä on eri asemassa kuin TKK:n jollekin peruslinjalle hakeva. Molemmat ovat hyviä ja arvostettuja kouluja, mutta oikeustieteelliseen hakijoita on monin verroin enemmän, vieläpä hyvillä papereilla. Sisäänpääsy on vaikeaa. TKK:lle on mahdollista päästä paperihaullakin, missä on omat etunsa.

Hieman rönsyilytän tätä tekstiäni vielä… Mitä tulee opiskelupaikan saamiseen pelkillä ylioppilastutkinnon pisteillä, olen sitä mieltä, että ajatus on hyvä, mutta sitä tulee soveltaa harkiten. Entiset esimerkkini Oikis ja TKK sopivat hyvin tähänkin. TKK:lle menee moni teknisille aloille tahtova sisään suoraan papereidensa turvin. Sitten ovat hakijat, jotka kuuluvat samaan joukkoon kuin minä. Hyvillä papereilla turvataan opiskelupaikan saaminen, jos toisissa pääsykokeissa ei lykästä. Myös pääsykokeen kautta voi päästä onneksi sisään. Alasta aidosti kiinnostuneita jää tällöinkin opiskelupaikan ulkopuolelle, kun sisään pääsevät hyvin lukionsa hoitaneet, mutta alasta kiinnostumattomat opiskelijat. Lukiolaisen kannalta hankalinta on tietää etukäteen, minne haluaa tulvaisuudessa opiskelemaan. Monet menevät lukioon vain siksi, koska eivät tiedä mitä haluaisivat tehdä "isona". Jos ylioppilastutkinnon arvo hakuprosessissa yliopistoon korostuu liikaa, täytyy jokaisen opiskelijan tietää jo 16-vuotiaana, minne haluaa hakea. Järjestelmä myös syrjisi poikia, jotka valitettavasti suuremmalla prosentilla kuin tytöt ovat lukion alussa vielä hieman tyttöjä huonompia koulussa. Ymmärrys saattaisi tulla liian myöhään ja unelmien opiskelupaikka karkaisi tavoittamattomiin.

Parasta olisi löytää toimivin kompromissi. Nykyjärjestelmä on opiskelijan kannalta ehdottomasti paras. Opinto-ohjausta ja tutkinnon nopeaa suorittamista tulisi lisätä, mutta jokaisen opiskelijan tilanteen käsitteleminen tapauskohtaisesti on silti tärkeää. Vaativaa on tasapuolisuuden säilyttäminen. Asiansa säntillisesti ja kunnollisesti hoitavien ei pitäisi joutua kärsimään hieman laiskempien opiskelijoiden velttoudesta. Opiskelupaikan saaminen on kiven alla ja koska paikkojen määrän nostaminen todennäköisesti johtaisi vain vaikeuksiin yhteiskuntarakenteissa, on tilanne uusien ylioppilaiden kohdalla mutkallinen. Kukaan ei halua valmistua työttömäksi. Nykyinen järjestelmämme on kenties hieman kallis ja tehoton, mutta suurimmalle osalle opiskelijoista se on paras maailmassa. On tärkeää myös pitää kiinni siitä, mikä on hyvää, eikä ainoastaan pohtia uusia, kenties vielä tehottomampia ratkaisuja, jotka poistaessaan yhden ongelman toisivat mukanaan kymmenen uutta.